VINTAGE SPELLS UNDER A CHEAP MOON

VINTAGE SPELLS UNDER A CHEAP MOON
Finlandsinstitutets galleri, Snickarbacken 2-4, Stockholm

22.4.–10.6.2023

Suomalaisen kuvataiteilija Joel Slotten näyttely Vintage spells under a cheap moon Suomen Tukholman-instituutin galleriassa koostuu figuratiivisista öljyvärimaalauksista ja piirustuksista, joissa esiintyy Slottelle tavalla tai toisella tärkeitä asioita ja ihmisiä. Myös taiteilija itse on usein mukana maalauksissa fiktiivisinä ja kuvaannollisina versioina itsestään. Teosten hahmot esiintyvät usein arkipäiväisissä ympäristöissä, kuten metroissa, pyöräkellareissa tai sateisilla festivaaleilla, mutta myös ajattomammissa miljöissä, kuten pienten, sameavetisten järvien luona lumpeiden keskellä tai metsissä massiivisten kuusien seassa.

Slotten teoksissa on paljon symboliikkaa. Hänen kuvaamissaan hahmoissa on merkkejä yhteisestä kuvakielestämme, populaarikulttuurista ja taidehistoriasta. Teoksista voi tunnistaa näistä kuvastoista tuttuja death metal -t-paitoja, hedelmiä ja tatuointeja. Lisäksi ympäristö täydentää symboliikkaa kasveilla ja pikkulinnuilla, joita ihmiskunta on vuosituhansien kuluessa kyllästänyt kansanperinteellä, ennustuksilla ja symboliikalla.

Maalausten tapahtumat pohjautuvat arkipäiväisiin anekdootteihin, yhteisöllisyyden kaipuuseen ja todellisuuden absurdiuuteen. Teoksissa on havaittavissa erilaisia taidehistoriallisia viittauksia eri muotokuvatyyppeihin, mikä auttaa katsojaa ymmärtämään teoksen kontekstia ja lisää turvallisuuden ja tuttuuden tunnetta. Piirustuksia sävyttävät mehukkaat, usein psykedeeliset värit, fantasiamaailmasta ja mytologiasta tutut hahmot sekä tietoinen pop-surrealismista, eli lowbrow-taiteesta tuttu leikkisyys. Piirustukset ovat maalausten tapaan hyvin yksityiskohtaisia. Usein Slotte on piirtänyt kuvan ympärille koristeelliset kehykset.

Joel Slottelle on tärkeää tasapainottaa omaa työskentelyä käyttämällä erilaisia tekniikoita, joilla on oma temponsa ja temperamenttinsa. Siinä missä maalaaminen on Slottelle hitaampi ja suunnitelmallisempi tapa tehdä taidetta, on piirtäminen hänelle nopeampi ja suorempi tapa työskennellä.

Joel Slotte (s. 1987, Kokkola) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen figuratiiviset öljyvärimaalauksensa tarkastelevat kollektiivista kuvakieltämme, arkipäiväisiä anekdootteja, ystävyyttä ja havaintoja, jotka syntyvät sumuisella mielellä rauhattomista narratiiveista. Joel Slotte valittiin Suomen Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Hänen teoksiaan on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman, Pro Artibus -säätiön sekä Helsingin ja Tampereen taidemuseoiden kokoelmissa.

Vuoden nuori taiteilija 2021 -näyttely Tikanojan taidekodissa, Vaasassa

Vuoden nuori taiteilija 2021: Joel Slotte

1.10.2021 – 23.1.2022

Kuvataiteilija Joel Slotte on Vuoden Nuori Taiteilija 2021. Slotte saa huomattavan stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa sekä Vaasan kaupungin museoihin kuuluvassa Tikanojan taidekodissa. Hän on järjestyksessä 37. Vuoden nuori taiteilija. Joel Slotten näyttelyn myötä Tampereen taidemuseo ja Vaasan kaupungin museot aloittavat vuosittaisen yhteistyön Vuoden nuori taiteilija -tapahtumaan liittyen, joka on valtakunnallisesti merkittävä vuosittain jaettava palkinto alle 35-vuotiaille taiteilijoille.

Joel Slotte on myös alueellinen taiteilija, joka on syntynyt 1987 Kokkolassa. Hän on nykyisin Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari, joka tekee myös veistoksia. Hän on opiskellut Pohjoismaisessa taidekoulussa 2007–2009 ja valmistunut taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Slotte maalaa teknisesti taiturimaisia figuratiivisia öljymaalauksia arkisista, osin absurdeista ja fiktiivisistä tilanteista.  Teosten mallina on ollut useimmiten taiteilija itse tai hänen ystävänsä.

Maalaukseni syntyvät arkisista anekdooteista, ystävien kanssa jaetuista kokemuksista ja havainnoista – asioista, jotka ylipäätään ovat lähellä minua jollakin tavalla. Maalaan muotokuvia ystävistäni, läheisistäni ja itsestäni. Lisään fiktiivisiä piirteitä todellisiin ihmisiin ja kuvaan heitä vaihtoehtoisina versioina itsestään. Nämä alter egot ovat keino kohdata ympäröivää todellisuutta ja sen ilmiöitä; näennäisen rauhalliseen arkeen sekoittuvaa yhtäkkistä kauhua, erilaisia tunteiden välitiloja sekä rakkautta ja raakaa riemua.

Maalausjälkeni on tiheää, piirustuksenomaista, terävää ja hyvin aikaa vievää. Haluan käyttää maalauksiini aikaa suorastaan tuhlaten, sillä hidas ja pitkäkestoinen työskentely tuottaa teoksiin myös ajallisia kiteytymiä ja kerrostumia. Ne muodostavat maalausten tilanteille ja toiminnalle oman historiallisen ja mytologisen sakkansa.

Vuoden nuori taiteilija -valinnan tekee vuosittain asiantuntijatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii aina Tampereen taidemuseon johtaja – nykyisin Taina Myllyharju – jolla on lopullinen päätösvalta valinnasta.

Tikanojan taidekodissa nähtävän yhteistyönäyttelyn on tuottanut Tampereen taidemuseo.

Vuoden nuori taiteilija 2021 -näyttely Tampereen taidemuseossa

12.6.-5.9.2021

Vuoden nuori taiteilija 2021 – Joel Slotte
Tampereen taidemuseo

Joel Slotten taiteessa keskeistä on tarinallisuus. Hänen öljyvärimaalaustensa lähtökohtana ovat todelliset ja kuvitteelliset tilanteet, jotka toisinaan saavat surrealistisia tai absurdeja piirteitä. Slotte kuvaa y-sukupolven nuorten elämää, näennäisen rauhalliseen arkeen sekoittuvaa yhtäkkistä kauhua, tunteiden välitiloja, rakkautta ja raakaa riemua. Hän käyttää useimmiten teostensa mallina itseään ja ystäviään. Slotte liittää kuvitteellisia piirteitä todellisiin ihmisiin ja kuvaa heidät vaihtoehtoisina versioina itsestään. Olennaista hänen ihmiskuvassaan on keskeneräisyyden, vaillinaisuuden ja virheellisyyden salliminen. Suuri yleisö tuntee Joel Slotten parhaiten Maustetytöt-yhtyeen levyjen kansitaiteen tekijänä.

Slotten teokset ovat teknisesti taiturimaisia ja yhden maalauksen työstämiseen kuluu kuukausia. Hänen maalaustapansa on yksityiskohtainen ja aikaa vievä. Maalausjälki on tiheää ja piirustuksenomaista, ja hän maalaa jokaisen kohdan kankaalla yhtä huolellisesti. Niin käsivarren tatuoinnit, parransänki, kasvojen finnit, ruohonkorret, puun kaarna kuin lattian oksanjäljetkin on kuvattu tarkan luonnonmukaisesti. Maalaukset välittävät näköhavaintojen lisäksi tuntemuksia kosketuksesta, hajuista ja mauista.

Vuoden nuori taiteilija yhdistelee vapaasti toisiinsa erilaisia taidehistoriallisia ja kuvallisia vaikutteita. Renessanssimuotokuvan, karelianistisen maiseman tai symbolistisen miljöön aiheet yhdistyvät pelimaailman ja sarjakuvien kuvastoon. Slotte rakentaa kuitenkin erilaisista vaikutteista eheän, omannäköisensä maalauksen.

Veistokset esitellään näyttelyssä omassa kryptamaisessa tilassaan. Ne on työstetty lasitetusta keramiikasta ja rengaspanssarista. Veistosten kuvakielessä yhdistyvät erilaiset elementit, jotka muistuttavat keskiaikaisia ritarikypäröitä, erilaisia kasveja ja meren eliöitä, astioita ja videopelihahmoja. Värikkäiden piirustusten maailmassa puolestaan vilisevät myrkylliset kasvit, tontut, noidat, vampyyrit, okkultismi ja viittaukset mytologiaan.

Joel Slotte on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari, jonka tekee myös veistoksia ja piirustuksia. Hän on syntynyt vuonna 1987 Kokkolassa. Slotte on opiskellut Pohjoismaisessa taidekoulussa 2007–09 ja valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016.

EMERGING 2021 at Galerie Anhava

Galerie Anhava’s new exhibition, EMERGING 2021, showcases the works of invited young artists. The EMERGING series has already become something of a tradition, and this year’s exhibition continues the line of exhibitions organised in 2011, 2013, and 2018. EMERGING 2021 introduces paintings and sculptures produced by three visual artists from Finland and one from Sweden.

Joel Slotte’s (b. 1987) new paintings present us with scenes of summer and winter. Slotte examines, for instance, the sensation that a specific action produces on the skin in a given season. The paintings provide clues to the viewer. A knight’s squire has failed to get off the lawn in a lapse of concentration. The UFO printed on his T-shirt points to the sense of being an outsider, and the tattooed snake on his arm is a symbol of renewal. In the background of the painting, we can see summer in its full glory, but the overall tone of the work remains still. Slotte has long been interested in plant lore and plants, such as the bittersweet nightshade, which was used as protection from witchcraft, and the hellebore, which was used to ward off mental disorder. These themes play an important role in the paintings. The works deliberately look for a balance between what is possible and what is not.

Joel Slotte graduated from the Academy of Fine Arts in 2016. Since his graduation, Slotte has participated in several exhibitions, such as: Tonttuyö – Goblin Night, Galleria Live, Helsinki (2020), Trubaduuri ja pohjanlepakko (‘Troubadour and the Northern Bat’)Galleria Artista, Kokkola (2020), Lumpunkerääjä (‘Rag Collector’), tm•gallery, Helsinki (2019), Kootut salaisuudet (‘Collected Secrets’)Galleri Elverket, Tammisaari (2020), and group exhibition Vastahankaan (‘Disinclination’), Nastola Town Hall (2020). Joel Slotte was named as the Young Artist of the Year 2021.

– Ulla-Maija Pitkänen

“Trubaduuri ja pohjanlepakko” – Galleria Artista, Kokkola, 14.8. – 30.9.2020

Joel Slotte

TRUBADUURI JA POHJANLEPAKKO

Galleria Artista

15.8. – 30.9.2020

Avajaiset perjantaina 14.8.2020 klo 18-20

Kukkivien syreenien tuoksu sekoittuu kostean laastarin alla muhineen ruhjeen makuun.

Käytän maalaamiseen tuhlailevasti aikaa. Hidas työskentely antaa maalauksen alussa tekemilleni valinnoille aikaa kehittyä, muuttua ja rönsytä uusiin avauksiin. Maalauksiin ehtii pitkäkestoisen työstön myötä myös kehittyä oma historiansa ja ne alkavat tuottaa omaa levotonta mytologiaansa tai vähintään antaa vihjeitä pidemmästä tarinasta. Samalla tavalla näyttelyn nimi ”Trubaduuri ja pohjanlepakko” voisi olla jokin puoliksi unohtunut kansantaru, joka kiihottaa mielikuvitusta niin, että se on tekaistava kokonaiseksi.

Maalaukseni syntyvät arkisista anekdooteista, ystävien kanssa jaetuista kokemuksista ja havainnoista – asioista, jotka ylipäätään ovat lähellä minua jollakin tavalla. Maalaan muotokuvia ystävistäni, läheisistäni ja itsestäni. Lisään fiktiivisiä piirteitä todellisiin ihmisiin ja kuvaan heitä vaihtoehtoisina versioina itsestään. Nämä alter egot ovat keino kohdata ympäröivää todellisuutta ja sen ilmiöitä; näennäisen rauhalliseen arkeen sekoittuvaa yhtäkkistä kauhua, erilaisia tunteiden välitiloja ja raakaa riemua.

Joel Slotte (s. 1987, Kokkola) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hänen näyttelynsä koostuu figuratiivisista öljymaalauksista, joiden lähtökohtina ovat silmitön aistillisuus, levoton tarinallisuus ja maalaustaiteen sisäiset perinteet. Slotten teoksia on ollut esillä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Hänen teoksiaan ovat hankkineet Kiasman, HAMin, Pro Artibus Säätiön ja Kuvataideakatemian kokoelmat, sekä yksityiset kokoelmat Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Näyttelyn toteuttamista on tukenut Svenska kulturfonden.

Exhibition at tm•gallery

LUMPUNKERÄÄJÄ

9.10. – 27.10.2019

Näyttelyn nimellä Lumpunkerääjä viittaan itseeni maalaustaiteen historian roskalavaa penkovana ja raa’an riemun kautta eri maalauksen traditioita kainalosauvoina käyttävänä hahmona. Toisaalta nimi kuvailee myös tapaa, jolla teosteni sisältö on hiljalleen kehittynyt; olen käytyjen keskustelujen, jaettujen kokemusten ja havaintojen pohjalta kehittänyt enemmän tai vähemmän fiktiivisiä hahmoja ystävistäni, läheisistäni ja itsestäni. Teokset ovat maalauksellista fanifiktiota tuntemistani ihmisistä ja levotonta fantasiaa itseni vaihtoehtoisista versioista.

Joel Slotte (s. 1987, Kokkola) työskentelee ja asuu Helsingissä. Hänen näyttelynsä koostuu figuratiivisista öljymaalauksista, joiden lähtökohtina ovat levoton fiktio, arkiset, alhaiset ja juhlavat anekdootit sekä silmitön aistillisuus. Slotten teoksia on ollut esillä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Hänen teoksiaan on Helsingin taidemuseon, Pro Artibus -säätiön ja Kuvataideakatemian kokoelmissa.

 Näyttelyä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden ja Taiteen edistämiskeskus.

 LUMPSAMLAREN

9.10. – 27.10.2019

Titeln Lumpsamlaren beskriver mig själv som en figur som rannsakar soptippen av måleriets historia och lutar på måleriska traditioners kryckor med rå glädje. Å andra sidan beskriver titeln också metoderna med vilka jag utvecklat innehållet i mina verk; baserat på diskussioner, erfarenheter och observationer har jag skapat mer eller mindre fiktiva figurer av mina vänner och mig själv. Verken är målerisk fan fiction av människor jag känner och rastlösa fantasier om alternativa versioner av mig själv.

Joel Slotte (f.1987, Karleby) bor och är verksam i Helsingfors. Hans utställning består av figurativa oljemålningar, vars startpunkter är rastlös fiktion, vardagliga, nedriga och högtidliga anekdoter och otyglad sensualitet. Slottes verk har ställts ut i Finland, Sverige och Danmark. Hans verk finns i Helsingfors konstmuseums, Stiftelsen Pro Artibus och Bildkonstakademins samlingar.

 Utställningen understöds av Finska kulturfonden, Svenska kulturfonden och Centret för konstfrämjande.

THE RAGPICKER

9.10. – 27.10.2019

The Ragpicker as a title describes myself as a character rummaging through the dumpster of the history of painting while leaning on crutches of painterly traditions. The title also describes the method with which I’ve developed the content of my work; based on conversations, shared experiences and observations, I’ve created fictional characters of my friends, loved ones and of myself. The works are painterly fan fiction of the people close to me as well as restless fantasies of alternative versions of me.

Joel Slotte (b. 1987, Kokkola) lives and works in Helsinki. His exhibition features figurative oil paintings based on restless fiction, everyday, lowly and festive anecdotes and indiscriminate sensuality. Slotte has exhibited his work in Finland, Sweden and Denmark. His works are included in the collections of Helsinki Art Museum, The Pro Artibus Foundation and The Academy of Fine Arts in Helsinki.

The exhibition is supported by The Finnish Cultural Foundation, The Swedish Cultural Foundation in Finland and Arts promotion Centre Finland.

Exhibition at Gallery Huuto

Joel Slotte
FOLKLOREA TUNKIOLTA
Galleria Huuto
1.2. – 24.2.2019

Suopursun pistävä haju kulkee sieraimeen pakottaen sisäänkasvanutta nenäkarvaa.
Iho odottaa lähestyvää ukonilmaa nihkeänä ja herkkänä ruohonkorsien pienille pistoille.
Sipsien repimä kieli pyyhkii tulehduksenpunaisia ikeniä keväisestä katupölystä.
Kaikki tuntuu ja näkyy liikaa kuin täydellisesti valaistulla tunkiolla.

Maalatessani jokainen neliösenttimetri muuttuu yhtä tärkeäksi ja minun on maalattava koko kangas kauttaaltaan samalla hartaudella. Nautin maalaamisen hitaudesta, enkä halua säästellä siihen kuluvia tunteja. Ajan kanssa työskennellessäni voin antaa maalausten levottomasti rönsytä alkuperäisestä aiheestaan uusiin avauksiin ja mielivaltaisesti ehdottaa yhteyksiä eri asioiden välille. Pitkäkestoinen työskentely yksittäisten maalausten parissa tuottaa niihin myös ajallisia kiteytymiä ja kerroksia. Ne muodostavat maalauksissa näkyville kuvaelmille oman historiallisen ja mytologisen sakkansa.

Joel Slotte (s. 1987, Kokkola) työskentelee ja asuu Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Hänen näyttelynsä koostuu figuratiivisista öljymaalauksista, joiden lähtökohtina ovat silmitön aistillisuus ja levoton tarinallisuus.

Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet Koneen Säätiö, Paulon Säätiö ja Svenska Kulturfonden.

 

Joel Slotte
Folklore from the middens
1.2. – 24.2.2019

The pungent smell of marsh Labrador tea fills my nostrils, pressing against an ingrown nose hair. My skin is sticky and sensitive to the prickly grass, while waiting for the approaching thunderstorm. My tongue, scratched by chips, wipes the street dust from my inflamed red gums. Everything feels and shows too much, as if on a perfectly lit midden.

When I paint, every square centimeter becomes equally important and I have to paint the
entire canvas with the same level of devotion. I enjoy the slowness of painting and I don’t
want to be sparing with the hours it takes. When I take my time, I am able to let my paintings meander restlessly from the original theme towards something new, randomly suggesting new connections between things. Working with individual paintings for long periods of time also produces temporal crystallizations and layers. They give the depictions in the paintings their own historical and mythological deposits.

Joel Slotte (b. 1987, Kokkola) lives and works in Helsinki. He earned his Master of Fine Arts degree from the Academy of Fine Arts (University of the Arts Helsinki) in 2016. His exhibition features figurative oil paintings based on furious sensuality and restless narrative.

The exhibition has been supported by the Kone Foundation, the Paulo Foundation and Svenska kulturfonden.

 

Joel Slotte
Folklore från kökkenmöddingen
1.2. – 24.2.2019

Skvattramens stickande lukt slinker in i näsborren och trycker på de invuxna näshåren. Huden är klibbig och känslig för grässtrånas små stick. Den väntar på det annalkande åskvädret. Tungan som rivits av chips, putsar det inflammerade röda tandköttet rent från vårens gatudamm. Allting känns och syns alltför mycket, som på en fullständigt belyst kökkenmödding.

När jag målar blir varje kvadratcentimeter lika viktig. Hela duken måste målas med samma andakt. Jag njuter av målandets långsamhet och vill inte knussla med timmarna som går till det. Om arbetet får ta sin tid, kan jag låta målningarnas ursprungliga motiv förgrena sig rastlöst. Då kan målningarna egenmäktigt föreslå förbindelser mellan olika saker. Att arbeta länge med enskilda målningar ger dem också kristalliserad tid och tidsmässiga lager. Denna egenskap ger i sin tur målningarnas tablåer historiska och mytologiska avlagringar.

Joel Slotte (f. 1987, Karleby) bor och arbetar i Helsingfors. År 2016 blev han magister i bildkonst från Konstuniversitetets Bildkonstakademi. Hans utställning består av figurativa oljemålningar, vars utgångspunkt står att finna i en otyglad sinnlighet och rastlös narrativitet.

Utställningen stöds av Konestiftelsen, Paulon säätiö och Svenska kulturfonden.